torstai 24. heinäkuuta 2008

... ja maailma odottaa

Ai tällaista on viettää lomaa uuden minäni kanssa. Tehdä ihan mitä mieleen juolahtaa ilman vaatimuksia tai tehtävälistoja. Aloittaa taas uusi Jane Austen. Keittää mansikkahilloa yömyöhään, kunnes koko maailma on ihanan tahmea. Käydä mielijohteesta lenkillä. Tutustua paremmin kotipihan sisiliskoon. Olla olematta masentunut. Olla olematta loppuunpalanut. Olla miettimättä omia tuntemuksiaan ja silti voida hyvin.

Vähän ennen lomaa minulla oli yhdistetty pms-lomastressi. Kun olin poukkoillut päivän epähuvituksessa, aloin salaa huolestua: mitä jos ihminen voi mielialalääkkeiden lopettamisen jälkeen masentua uudestaan ilman, että siihen näyttää olevan mitään syytä? Jos aivokemiat vain menevät niin, eikä sille voi mitään?

Se tuntui niin hurjalta ajatukselta, ettei sitä voinut edes ääneen sanoa, ja pieni pelko pääsi piileksimään rintaan. Onneksi sain sen kuitenkin ulos, onneksi minulla on puoliso, joka on ei-neurotyypillisesti armottoman rehellinen ja edellyttää sitä myös muilta. Hän auttoi ymmärtämään, että minua vain hieman jännitti lomailu ja joutenolo. Ja että iso valmiiksisaatu työprojekti nosti tunteita pintaan. Mieli oli vain hieman väsyksissä ja kaipasi jo lomaa.

Nyt on ajatukset vapaalla. Suloisen vapaalla niin, ettei tekstiäkään synny. Ai niin, kävin maanantaina kättelemässä erilaisia havupuita. Tulin parhaiten juttuun kanadalaisen Lännenpihdan kanssa. Kuulkaa korpeimme kuiskintaa - niillä on paljon tarinoita, enemmän kuin minulla nyt.

Ei kommentteja: