maanantai 5. toukokuuta 2008

Älykkyyden kirous

(Tässä tekstissä lähden siitä, että älykkyys on aivojen kykyä käsitellä tietoa.)

Katsoin ohjelman huippuälykkäistä ja -lahjakkaista lapsista. Siinä käsiteltiin monipuolisesti sekä heidän vahvuuksiaan että ongelmiaan. Myös vanhemmilla oli monenlaisia lähestymistapoja. Poikkeuksetta älykkäät lapset pitkästyivät koulussa, ja jotta heistä ei tulisi häiriköitä, heille piti keksiä runsaasti virikkeitä ja aivotyötä. Heitä myös lähes poikkeuksetta kiusattiin, koska he käyttäytyivät eri lailla kuin muut lapset. He viettivät aikaa mieluiten aikuisten kanssa, koska olivat älyllisesti näiden kanssa samalla tasolla. Samanikäisten seura olisi kuitenkin ollut yhtä tervetullutta, jos heidät vain olisi hyväksytty ryhmään.

Samastuin ohjelmaan todella paljon. Muistin myös ala-asteen opettajaani, joka antoi minun tehdä matematiikan tunnilla käsitöitä, kun olin saanut laskut tehtyä. Muistin myös, miten antaumuksella vihasin niitä opettajia, jotka eivät vaatineet oppilailta mitään.

Joidenkin lasten vanhemmat ymmärsivät olla huolissaan lastensa sosiaalisista taidoista. Ongelma älykkyydessä on mielestäni se, että lapsesta tulee näennäisesti pikku aikuinen, joka kuitenkin on tunne-elämältään lapsi. Niin minullekin kävi. Eräällä älykkäistä lapsista havaittiin yllättävän huono itsetunto. Hän oli myös armottoman vaativa itseään kohtaan. Vain täydellisyys riitti. Ymmärsin niin hyvin sitä lasta. Ei hänelle kukaan ollut sanonut, että pitää olla täydellinen, eivät opettajat, eivät vanhemmat. Se tunne, se vakaumus tulee sisältä. Kun tietää osaavansa, olevansa todella hyvä, mikään muu ei enää riitä. Tuntui järkyttävältä, kun pieni lapsi sanoo, että hän haluaa olla kaikessa täydellinen, koska nyt tiedän järjellä, ettei sellainen ole mahdollista. Tunnetasolla ymmärsin häntä kuitenkin täydellisesti.

Älykkään ihmisen sudenkuoppa on se, että hän vaatii itseltään aina täydellisen sitoutumisen ja täydellisen suorituksen, eikä anna itselleen aikaa levätä, rentoutua tai epäonnistua. Hän ei löydä muista ihmisistä kaltaisiaan, ja jos seassa on vielä asperger-piirteitä, ystävien saanti on vaikeaa. Hän tajuaa, minkälaisia mahdollisuuksia omat voimavarat tuovat, mutta samalla syntyy tietoisuus vastuusta. Vastuuta ei lapsenakaan osaa jättää aikuisille, jos kokee olevansa älykkäämpi kuin vanhempansa.

Toivon, että dokumentin lapset saavat tarpeeksi ikäistään seuraa ja tapaavat vaikka muita huippuälykkäitä lapsia. Ettei heidän elämänsä mene niin kuin minun: lapsuuden suorittaminen ja täydellisyydentavoittelu johtaa vastuunkantajan rooliin, joka automatisoi elämään mahdollisimman oikein ja ratkaisemaan kaikki maailman ongelmat. Tunne-elämä jää älyn varjoon, kehittymättä, koska sitä ei ole autettu kehittymään. Vaativien matemaattisten ja kielellisten haasteiden lisäksi nämä lapset tarvitsisivat erityisapua sosiaalisissa taidoissa. Muutoin täydellisinkin suorittaja voi epäonnistua musertavasti ihmissuhdetaidoissa.

Syytän nyt vanhempiani vähemmän. Ehkä minusta olisi joka tapauksessa tullut suorittaja. Eräs merkkipaalu silloin valitsemallani tiellä oli Mensan testitulos, joka oli käytännössä tervetulotoivotus kyseiseen seuraan. En ollut yllättynyt tuloksesta, mutta sillä hetkellä se vahvisti ankaran ja ehdottoman maailmankuvani. Muistan seisseeni lontoolaisessa keittiössä ja ajatelleeni: Olen siis huippuälykäs. Voin tehdä mitä vain, resursseja ainakin on. Mutta en voi syyttää epäonnistumisestani ketään. Minä olen kokonaan omalla vastuullani. Minulla ei ole enää tekosyitä epätäydellisyydelle. (Aika armotonta tekstiä alle kaksikymppiseltä nuorelta.)

Ohjelmassa kysyttiin erään älykkään lapsen vanhemmilta: Do you think high intelligence is a blessing?
He vastasivat epäröimättä: No, it is a curse.

Minä yritän kääntää tämän asian siunaukseksi. Onneksi olen ainakin nopea oppimaan. :)

1 kommentti:

Pupu kirjoitti...

Minusta näyttää, että olet yhä enemmän oppinut hyödyntämään älykkyyttäsi myös tunnetasolla ja sitä kautta onnistunut tuomaan esille koko upean persoonasi kaikkia puolia. Samalla olet opettanut minullekin, että äly ja tunne eivät ole toistensa vastakohtia vaan voivat kantaa toisiaan vaikka kuinka korkealle.