maanantai 19. toukokuuta 2008

Koti

Olen päivittäin onnellinen siitä, että minulla on koti, jonka tunnen omakseni. Jossa viihdyn, jota eivät uhkaa luonnonkatastrofit, jossa saan olla oma itseni. Sellainen koti on kiva jakaa muidenkin kanssa: puolison, kanien ja hyödyllisten hämähäkkien.

Tosin hämähäkeillä on meneillään sukupolvenvaihdos: jopa suuren ja legendaarisen kotihämähäkin Gustavin lapsen-lapsen-lapsi Pulla löytyi kuolleena sängyn alta. Se vähän suretti, melkein kuin olisi lemmikin menettänyt. Hämähäkeilläkin on tapansa ja luonteensa, ja niitä on kiehtovaa seurata. Pulla oli saanut nimensä suuresta koostaan, itsepäisyydestään ja sympaattisuudestaan. Lisäksi hän oli kaunis häkki.

Ja se olohuoneessa majaillut sohvanvaltaaja, joka oli eräänä päivänä levittänyt senttikaupalla jalkojaan nojatuoliin kuin julistaakseen sen omakseen, löytyi siivouskomerosta hengettömänä. Voi surkeus, sillä nimittäin oli huumorintajua.

(Joku saattaa kavahtaa tätä tekstiä ja pitää kotiani siivottomana, mutta varon siis kaikin voimin tappamasta hämähäkkejä. Siistiä pitää olla, mutta häkkejä myös! Ne ovat tavattoman käteviä olentoja, jotka varmistavat, että kodissani ei ole mitään muita, kutsumattomia hyönteisiä. Kyllä kaunis hämähäkki aina jauhohärön, sokeritoukan tai turkiskuoriaisen voittaa!)

Niiden hämähäkkien kauhuksi, jotka eivät vielä ole hakeneet talostamme turvapaikkaa, kiinnitin puutarhaan viisi linnunpönttöä. Romanttisesti yksi laitettiin makuuhuoneen ikkunan taakse vaahteraan. Nyt heräilemmekin joka aamu kuudelta talitiaisten ja kirjosieppojen hirveisiin asuntoriitoihin. (Niihin verrattuna Pulla oli aika hiljainen huonetoveri.)

Ei kommentteja: