torstai 10. huhtikuuta 2008

Katiska

Kun olin aikani perehtynyt veljeni asperger-oireistoon, aloin miettiä entistä tarkemmin, mistä nämä asiat tulevat. Minullakin on joitakin asperger-piirteitä, sellaisia, jotka saavat ystäväni suhtautumaan minuun huvittuneen lempeästi. Rakastan ystäviäni, mutta ajatukset, esineet ja asiat ovat minulle tärkeitä, vangitsevia, kiehtovia. Liikkuva kuva suorastaan kahlitsee minut, halusin tai en. Pystyn keskittymään lähes loputtomasti. Ihmisten maailma on vaikeampi, enkä aina ymmärrä sitä.

Isäni on (yli)vilkas, kaikesta kiinnostunut, ja monissa asioissa olen kuin hänen kuvansa. Myös joissakin paheissa, mutta en onneksi (enää) esim. alkoholinkäytössä. Äitini on aina ollut minulle vieras, käsittämätön. Ailahtelevainen, väärin ymmärretty ihminen, joka olisi halunnut minusta jotakin muuta.

Eräänä päivänä tajusin, että veljeni on perinyt asperger-taipumuksensa äidiltä. Mitä enemmän ajattelin asiaa, sitä selkeämmältä ja johdonmukaisemmalta se tuntui. Se selittää kaiken: äitini oudon käyttäytymisen, ymmärtämättömyyden muita ihmisiä kohtaan, menneisyyteen juuttumisen, tilannehuumorin puuttumisen, erittäin heikon itsearvioinnin, loputtoman kiinnostuksen omaan harrastukseen ja välillä täydellisen välinpitämättömyyden muita kohtaan. Äitini saattaa kävellä ulos huoneesta kesken lauseeni, kun olen puhumassa hänelle. Hän ei vain ole tajunnut, että puhuin hänelle.

On sanomattoman huojentavaa saada vihdoin selitys sille, miksi olemme äitini kanssa erilajisia kaloja. Minun ei tarvitse enää suuttua, loukkaantua tai ahdistua hänen käytöksestään tai erilaisuudestamme. Hän ei näe itseään, vaan katsoo minua ja luulee olevansa samanlainen. Ja minä tiedän, että olemme kuin eri mantereelta, puhumme eri kieltä.

Teininä luulin tunteideni olevan ohimeneviä, normaalia teinikapinaa. Nyt aikuisena olen ymmärtänyt, ettei niin ole. Olen työstänyt suhdettani vanhempiini pitkään ja ymmärtänyt, ettei vika ole minussa. Olemme yksinkertaisesti erilaisia. Nyt vihdoin tiedän myös, miksi. Tämä meidät erottaa: asperger. Ja nyt voin lakata suojelemasta äitiäni maailmalta.

Ei kommentteja: