maanantai 25. helmikuuta 2008

Sulavan lumen tuoksu

Kevät, sen voi aavistaa. Aurinko häikäisee ja lämmittää, punatulkut viheltelevät kuin pienet papukaijat, tie sulaa. Uusi lumi kimaltelee ja kuorettuu nopeasti.

Tämä päivä on hyvä, vaikka onkin maanantai. Lemmikit hölmöilevät ja saavat minut nauramaan ääneen, niin että itsekin havahdun tajuamaan, miten mieleni on kevyt.

Niska on yhä liikuntarajoitteinen, se paheni viikonlopun lumilautailusta. Tili oli mennyt vahingossa miinukselle. Sain viikonloppuna ulkonäkökriisejä.
Mikään näistä asioista ei tunnu nyt olennaiselta. Pieniä murheita, kohta unohtuvia.

Olen kokeillut tänä talvena paljon uusia asioita. Olen ostanut luistimet, ensi kertaa hienot uudet luistimet eikä kenenkään käytetyt vanhat. Olen opetellut lumilautailemaan, ajanut ensimmäistä kertaa pelkäämälläni hissillä rinteen päälle ja ihaillut maisemia. Olen värjännyt hiuksiani vaaleiksi.
Olen luopunut vanhasta ripustamatta siihen minuuttani ja säilömättä muistoja tunteakseni olevani olemassa. Olen suututtanut ihmisiä, mutten ole kantanut siitä huolta tai syyllisyyttä.
Olen ymmärtänyt, ettei minun tarvitse ehtiä ja jaksaa hoitaa kaikkea: jos jokin asia jää, on annettava se muiden tehtäväksi eikä syyllistettävä ja piiskattava itseään kuukausikaupalla.
Olen ymmärtänyt hyvien ystävien arvon. Olen alkanut ajatella, että ansaitsen parasta mahdollista elämässä.

1 kommentti:

Pupu kirjoitti...

Kiitos että tuot minunkin elämääni kepeyttä ja asennetta. Oikeastaan en keksi mitään tämän kummempaa kommentoitavaa, halusin vain jättää kommentin, kun Norsun tarinoita on niin mukava lukea!