tiistai 26. helmikuuta 2008

Selviytyminen

Olen oppinut selviytymään. Selviydyin nuoruudesta, perheongelmista, yksinäisyydestä, vaikeuksista. Ajattelin aina, että haluan olla vahva muidenkin puolesta, välillä tuntui, että minun pitääkin olla vahva muiden puolesta. Kannoin vastuuta, liiankin paljon liian aikaisin. Olin Tyttö joka selviytyy yksin.

Aikuistuttuani elämä helpottui, sain etäisyyttä menneeseen, ja totuin siihen, että pärjäsin. Minusta tuli Tyttö joka onnistuu. Olin menestyvä, oman elämänsä rakentanut ihminen, jolla oli perhe ja ystäviä. Tietysti olin välillä loppuunpalanut, ahdistunut, ongelmissa itseni tai toisten kanssa, ja aina silloin tunnuslauseeltani tuntui putoavan pohja. Olin epäonnistunut. Tuntui, että muilla saa olla ongelmia, mutta ei minulla. Minunhan pitää olla vahva, toisin sanoen selviytyjä.

Toisilla sai olla vaikeaa, minun tehtäväni oli olla sellaisen yläpuolella. Jos syvimmistä tunnoista ei puhunut, saattoi teeskennellä, ettei niitä ole olemassa. Yksinäisyydessä niitä saattoi tutkailla, ilman että tarvitsi myöntää olevansa epäonnistunut tehtävässään onnistua. Minusta tuli hyvä suorittaja. Olen hyvä ratkaisemaan ongelmia, ja pystyin ratkaisemaan muidenkin ihmisten ongelmat, halusivat he tai eivät. Aivoni alkoivat automaattisesti lähestyä asioita ongelmanratkaisun kautta. Kaikissa tilanteissa ne hakivat parhaan mahdollisen tavan toimia, ratkaista, suorittaa, hallita, järjestää. En ymmärtänyt, että ystäviä saattaa tarvita muuhunkin kuin ratkaisemaan ongelmia. Että joskus tarvitsee vain kuunnella ja olla tukena.

Sitten kohtasin A-nimisen ongelman, jota en osannut ratkaista. Josta en osannut selviytyä. Eikä ollut kyse tunteista, joita voisin hallita, lihaksista, joita voisin treenata, vaan aivoista, joita pidin suurimpana vahvuutenani. Ironista, että älyynsä tukeutuvan ihmisen ongelmaksi muodostuu pää.

Vähän aikaa selviydyin. Sitten pahin pelko alkoi hellittää, ja tilalle tuli kaikenvoittava uupumus. Masennus oli mielen pyyntö saada levätä ja tuntea. Onneksi ymmärsin mennä lääkäriin, sain lääkkeet ja terapiaa, ja masennuksesta tulikin paras asia elämässäni.

Kerroin terapeutilleni jonakin istuntokertana selviytymisstrategiastani. Hän totesi yhteenvedonomaisesti, että lapsena olen siis valinnut tällaisen strategian, että selviän. Maailmani keikahti ylösalaisin.
Ymmärsin kristallinkirkkaasti yhden sanan: valita.
Olen todellakin valinnut tämä suorittamisen, ja nyt voin valita toisin.
Minun strategiani ei ole ainoa mahdollinen, eikä sitä tarvitse noudattaa loppuelämää, jos sen synnyttäneet olosuhteet eivät enää ole ajankohtaisia.

Aloin innoissani miettiä, minkä tunnuslauseen valitsisin elämääni entisen sijaan. Mikä olisi se strategia, jonka mukaan alkaisin tästä lähin toimia. Lopulta päädyin tähän: Olen tasavertainen muiden ihmisen kanssa.

Se pitää sisällään mielestäni kaiken tarpeellisen. Että voin olla tunteellinen, avuton, epäonnistunut, aivan kuten muutkin ihmiset. Ja olen ansainnut lohtua, turvaa ja lepoa kuten muutkin. Saan olla epätietoinen, saan keskittyä omaan elämääni ja jättää muiden elämän heidän vastuulleen. Saan luottaa ja tukeutua muihin ihmisiin, minun ei tarvitse selvitä yksin.
Tämän johtoajatuksen toteuttaminen on ollut yllättävän helppoa. Toki muutos oli ollut tulossa jo pitkään, ja olin esimerkiksi opetellut tietoisesti jo vuoden verran avoimuutta ja suoraan sanomista. Olin valmis tähän muutokseen.

Ensimmäinen asia, jonka huomasin, oli se, että aivojeni ratkaisukoneisto siirtyi automaattitilasta manuaalitilaan. Ajatukseni saivat levätä, ne eivät enää askarrelleet jatkuvasti kaikkien maailman ongelmien parissa. Se tuntui ihanalta. Henkisiä voimia alkoi riittää muuhunkin. Lakkasin piiskaamasta itseäni, ja annoin itselleni luvan levätä ja olla välillä tekemättä ja ajattelematta mitään.

Ymmärsin vihdoin, miten ihanaa on luottaa toiseen ihmiseen niin, että antaa hänen olla tukena ja lohduttaa. Opin itsekin kuuntelemaan ja olemaan läsnä aiemman neuvomisen ja toisten kantamisen sijaan. En enää ajattele koko ajan muita, heidän tunteitaan ja heidän miellyttämistään, vaan voin olla rohkeammin oma itseni ja antaa muiden hermostuakin minuun. Voin kertoa jos pelottaa, enkä jää yksin. Minusta on tullut Tyttö jota rakastetaan.

1 kommentti:

Mad Madam Mim kirjoitti...

Ihana kasvutarina...