torstai 28. helmikuuta 2008

Kesää pelätessä

En erityisesti pidä kesästä. Kesät ovat jotenkin olleet vaikeita. Tajusin, että kun olen ollut ahdistunut, sairas, loppuunpalanut, masentunut, on lähes aina ollut kesä. Kesässä on jotakin, joka on saanut minut kasaamaan itselleni vielä tavallista enemmän paineita ja vaatimuksia. Monesti on ollut rakennusprojekteja, puutarhaprojekteja, kuntoiluprojekteja, perheongelmia, työpaineita, matkoja. Ja lisäksi tavallinen arki.

Ja kun kerran on kesä, siitä pitää nauttia. On ehdittävä pyöräillä, uida, heitellä rennosti frisbeetä, pelattava sulkapalloa tyyninä kesäiltoina. On syötävä terassilla joka päivä ja kestittävä vieraita, on marjastettava, hakattava halkoja, soudeltava, juostava kukkaniityillä, käytävä piknikillä, laitettava herkullisia salaatteja. On kierrettävä puoli Suomea tapaamassa kaikkia tuttavia ja sukulaisia, joiden luona on vuodesta toiseen luvattu käydä. On läheteltävä pirteitä kortteja, ehdittävä ottaa valokuvia, viihdyttävä aurinkotuolissa, muistettava tehdä jääpaloja ja oltava kaunis ja kesäinen kuin mainoksessa.

Ei ehkä ihme, että kesä uuvuttaa minut. Yleensä se on kuumaa, paarmaista aikaa, jolloin viihtyisin parhaiten sisällä. Iho palaa, ahdistun ja hikoilen, ja silti käsken itseni töihin talossa ja puutarhassa. Illalla on viileämpää, mutta olen uupunut päivän lämmöstä ja juotan vain hyttysiä lapion varressa kasvimaalla. Nautinnollisistakin asioista tulee velvollisuuksia.

Tiedostin, että olen seurannut lähestyvää kevättä yhä suuremman pakokauhun vallassa. Tiedän, että se on järjenvastaista, mutta en voi sille mitään. Asiaan varmasti vaikuttaa se, että viime kesä oli niin raskas. Olin sairas, huonokuntoinen ja masentunut, mutta piiskasin itseäni tekemään ja toteuttamaan täydellistä puutarhasuunnitelmaa ja koordinoimaan autotallin rakennusprojektia. Onneksi tajusin lopulta, että asioita voi siirtää, syksyyn tai seuraavaan kevääseen, tai vaikka seuraavaan syksyyn. Tai sitä seuraavaan. Kuka minua muka tässä hoputtaa ja vahtii?

Mitä jos tästä kesästä tulisi aivan erilainen? Kaikkien aikojen kesä. Sellainen, että en tee mitään, mitä en halua. Hoitaisin työt ja se siitä, ei muita velvollisuuksia. En laatisi itselleni mitään sääntöjä. Enkä tuntisi syksyllä syyllisyyttä, vaikka en olisi uinut kertaakaan tai vaikka mustaviinimarjat olisivat jääneet poimimatta. Olisikohan minulla kivaa?

(Tuli tämän jälkeen mieleen, miten sitten mittaan ajan kulumista. Kuluuko sitten kesä merkityksettömästi, ilman että mitään jää käteen? Syksyllä miettii, että tulihan sitä lepäiltyä ja uitua ja nähtyä kavereita, mutta ei oikeastaan mitään erityistä tapahtunut. Että mihinkäs se aika oikein hurahti?)

(Sen jälkeen taas tuli mieleen, että jos käytän kesän niin kuin haluan, tulen oppineeksi uutta. On ihanaa oppia uusia asioita. Voisin opetella uutta kieltä tai piirtää, ilman mitään suorittamista tai paineita, fiiliksen mukaan. Silloin kesästä jäisi varmasti jotakin käteen.)

Ja hitto, pitäähän sitä ainakin kokeilla. Millaista oli lapsena, kun kesällä tehtiin vain mitä haluttiin, eikä mitattu ajan kulumista tai pelätty sen loppumista?

1 kommentti:

Pupu kirjoitti...

Maallemuuttajan on vaikea olla välittämättä kaikista kesän paineista. Mutta kesällä ehtii hyvin hengailla, kun ei tarvitse käyttää aikaa talon lämmitykseen eikä lumitöihin. Ja sitten ei tarvitse lämmittää autoa ja sonnustautua kaikenmaailman vermeisiin, kun haluaa lähteä käymään uimassa työpäivän lomassa. Eikä ne sukulaisetkaan ole kumminkaan kotona...

Minua pelottaa kesässä ukkoset ja hyttyset. Ja se, että kuihtuminen alkaa melkein heti kun kukoistuskin. Mutta odotan innolla peipposia, kesävaatteita ja vuoristoratoja :-)