sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Orvot

Aion adoptoida norsun. Olen hurmaantunut ajatuksesta.

Olen jo pitkään halunnut jotenkin auttaa norsuja, WWF:n tai vastaavan järjestön kautta, mutta kyvyttömyys kohdistaa apu nimenomaan norsueläimille on harmittanut. Nyt olen kuitenkin löytänyt ratkaisun, BBC:n Elephant Diaries -ohjelman avulla.

Nairobissa Keniassa on orpojen norsunpoikasten hoitokoti, jossa tehdään uraauurtavaa työtä norsujen ja muidenkin eläinten hyväksi. Sieltä voi valita oman norsulapsen, jonka hoitoa voi tukea säännöllisellä avustuksella niin kauan kuin haluaa. Jokaisella norsulla on oma hoitaja, joka huolehtii jatkuvasti pikkunorsun tarpeista, juottaa maitoa kolmen tunnin välein, leikkii, peittelee nukkumaan. Ihailen suunnattomasti ihmisiä, jotka sitoutuvat hoitamaan näitä eläimiä. Tuntuu, että on kunnia saada avustaa heitä työssään.

Suuria tunteita herätti myös löytämäni kuva norsunluun vuoksi salametsästetystä norsusta. Olen ollut tietoinen salametsästyksen aiheuttamista tuhoista, mutta kuvan nähdessäni järkytyin ja ahdistuin siitä, miten turhaa on tappaa norsun kaltainen uskomattoman viisas ja kaunis eläin rahan takia. Niin kuin millään rahalla voisi korvata menetystä. Sekin norsu on tuntenut kymmeniä muita norsuja, jotka jäävät kaipaamaan sitä. Se on ollut joskus leikkisä poikanen, joka ei ole vielä oikein tiennyt, mitä tehdä kärsällään, se on kasvanut, saanut elinikäisiä ystäviä ja selvinnyt lukemattomista vaaroista, vaeltanut kilometrikaupalla kuivuuden takia - ja sitten joku niin mitätön kuin ihminen tulee ja tappaa sen, ja jättää vielä ruumiin paikoilleen maatumaan ilman mitään kunnioitusta.

No, nyt voin kuitenkin auttaa jotakuta norsunpoikasta, jonka emo on ehkä joutunut juuri salametsästyksen uhriksi. Nyt pitäisi vain osata valita, onko oma hoidokkini pikkuinen Dida vai joku muu?

Ei kommentteja: